Google+ Followers

Google+ Followers

maanantai 7. huhtikuuta 2014

MAAILMAN PARAS ÄITI

En se minä ainakaan ole. Kun ei pysty niin ei pysty.
Ei sellaista voi oikeasti olla kuin mukeissa.
"MAAILMAN PARAS ÄITI", 4.95€! Halpa on.
Äitienpäivän jälkeen vielä halvempi.

Mutta maailman paras työ on olla äiti. Ja paskin. Siis työ. Ja välillä on sellainen olo, että on myös paskin äiti.
Kun äiti ei vaan osaa/ jaksa/ viitsi/ ehdi/ kykene tai tajua ommella. Tai askarrella. Säveltää, sanoittaa, lukea, pelata ja paijata silloin kuin pitäisi.
Äidin työtä tehdään 24/7, ilman vuosilomia. Vastuu on järjetön. Siis jär-je-tön. Työt kasaantuu pinoihin, koreihin ja kaappeihin ja palkka...anteeks mikä?...on siis olematon.

Joskus tekisi mieli vaan mätkähtää lattialle mahalleen ja leikkiä kuollutta. Olla niin kuin ei oliskaan. Jos olis ihan hiljaa niin luuliskohan ne, että äiti ei ole kotona.
-Äiti? Äitiiiii? Äitiäitiäitiäitiii?
Mutta äiti ei vastaiskaan ollenkaan. Tai sitten äiti sanois: "Tavoittelemanne henkilö ei ole juuri nyt tavattavissa. Yritä myöhemmin uudelleen". TUUT TUUT TUUT.
Mene ja tiedä. Saattaisi jopa mennä meillä läpi.

"Kun sinulla on 2-vuotias lapsi, niin se on vähän sama asia kuin sinulla olisi tehosekoitin ilman kantta". Älä?
En edes aloita tästä aiheesta...

Jos äitiyden ydintä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, niin sanoisin sormikas. Semmosen ihan pikkulapsen sormikkaan. Just sellasen, jota naisihmiset hypistelee Henkkamaukassa ja sanoo: "Aaaaaw, siis niiiiiin söpö".
Se on just se sormikas jonka kanssa mä en ole kaveri. Stressi alkaa jo kihelmöidä kropassa kun miettii miten sen sormikkaan saa lapsen käteen. Siinä on paikka viidelle sormelle ja perinteisesti lapsella on kädessään viisi sormea. Sikäli siis olis loogista, että jokaiselle sormelle löytyy paikka. Tai että jokaiselle paikalle on tarkoitettu yksi sormi. Mutku ei se mee niin!
Neljä sormea löytää yleensä tiensä omille paikoilleen.
Paino sanalla YLEENSÄ. Mutta se yks sormi, se peukalo... Mihin se aina häviää??? Mitä muuta tärkeetä sillä voi just silloin olla meneillään. Ei mitään. Mutta silti se ei löydä sitä paikkaansa.
Se kiemurtelee etusormen kanssa samaan paikkaan, pyrkii kokonaan ulos sormikkaasta, kutittelee kämmentä. Se ei vaan tajua. Että sitä ihmisen (äidin) täytyy tosiaan tällaisestakin asiasta taistella.
Ja äidin stressi nousee...Mä en osta ikinä enää sormikkaita! Kuka urpo nämäkin on suunnitellut?! Miten sä nyt et voi saada sitä peukaloa sinne? Missä ne lapaset on? (ai mut niissäkin on se paikka peukalolle).
Kunnes kas, siellä lepää! Onni ja autuus, sormikas sormessa. Lapsi on ihana, päivä on ihana, elämä on ihanaa. Ja sitten kumpparit jalkaan.
Tajusko kukaan?
Ehkä äidit tajus.


Lisa-Marie



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti