Jo joutui armas aika. Suvi tuli, oli ja meni.
Nyt sataa vettä ja tuulee.
Silloinkin tuuli ja satoi vettä, kun meikäläinen pääsi ylioppilaaksi.
Juhlat vietettiin, tottakai!
Äiti oli oikein ostanut huvikatoksen juhlia varten.
Kyl te nyt tiiätte.
Tää tämmönen "paviljonki", tai joku semmonen.
Tarkoitus oli saada juhlaväkeä vähän ulos talosta, tilaa kun ei ole koskaan sisällä liikaa.
Hyvä ideahan se oli äidiltä. Muistelen lämmöllä vieläkin.
Toteutus vaan oli...no, heikohko.
Niin kuin jo sanoin, oli synkkä ja myrskyinen yö.
Tai ainakin tuulinen ja sateinen päivä.
Siinä oli sellasta pientä stressiä ehkä ollut valmistumisen kanssa,
ja piti niitä juhliakin järjestellä ja...
En vaan kyllä ymmärrä vieläkään, että miksi ne laittoivat minut kokoamaan sitä katosta...
Tai olikohan se sitten kuitenkin (taas) niin,
että olin sitä mieltä, että "kyllähän minä sen nyt..."
Sitä on oikeastaan vaikea selittää, eikä kuviakaan ole näyttää.
Siihen tuli joku jännä tuulenpuuska sillä hetkellä ja mulla siinä hankalasti juhlamekko päällä, ja vaan kaks kättä!
Tilanne oli ohi muutamassa minuutissa.
Samoin kuin huvikatoksen elinkaari.
Äitini järkytys ei ole ohi ehkä vieläkään.
R.I.P huvikatos, sinut tullaan muistamaan ikuisesti.
Trust me.
Juhlat oli silti kivat.
Ja aurinkokin alkoi paistaa.
Opiskelu kannattaa aina(kin yleensä).
Kannustan siihen kyllä muita, vaikka itse olen opiskelijana tavattoman huono esimerkki.
Vaikka opiskelu ei aina ole maittanut, niin olen silti pärjännyt opinnoissa suhteellisen hyvin, ilman sen suurempia ponnisteluja. Hikipinkoa musta ei olisi koulun suhteen saanut koskaan,
eikä saa kyllä vieläkään.
Lukiossakin kulutin ehkä valtaosan ajasta...hmm...meditointiin.
Juu, sitä se oli!
Sitä piti monesti tehdä silmät kiinni.
Englannin tunnilla sattui kerran hauska tapaus.
Vieruskaveri oli juuri tönäissyt minut hereille horroksestani,
kun kuulin opettajan sanovan: "Well Lisa-Marie, do you know
the answer? Can you tell me the answer?"
No arvatkaa osasinko.
Eihän mulla ollut edes hajua millä tunnilla olin.
Opettaja jatkoi vielä kannustavasti: "Niin..toivottavasti sinä osaat enemmän kuin mitä minä luulen, että sinä osaat."
Eräs kaunis päivä lunastin sitten takaisin lehtorin luottamuksen.
Siihen riitti kirjaimet FBI.
Kukaan muu kun ei osannut kertoa mistä sanoista lyhenne tulee.
Olin aivan varma, että tunsin opettajan henkisen
taputuksen päälaellani...
- No niin, tuleehan sitä sieltä.
Terveisiä vaan opettajalle!
Lisa-Marie learned to speak English by herself at the age of eight. Just from watching tv.
Jälkiviisaus on paras viisaus.
Jos sitä siis harrastaa.
Silloinhan mielessä saattais pyöriä vaikka seuraavat asiat:
Olis ehkä kannattanut avata ylioppilaskirjoituksia varten
edes joku kirja...
Olis ehkä pitänyt kirjoittaa vastauksiin jotain muutakin kuin
omia mielipiteitään...
Olis ehkä kannattanut valita sellaisia kursseja mistä oikeasti tykkää...
Olis ehkä pitänyt olla menemättä koko lukioon...
Koulujen suhteen en ole itse kuitenkaan erehtynyt
sen suuremmin jälkiviisastelemaan.
Tehty mikä tehty.
Tai jätetty tekemättä.
Jos jostain olen oppini kunnolla saanut, niin ainakin elämästä.
Siitä olen hankkinut itselleni jo parikin korkeamman tason tutkintoa.
Ja voisinpa tällä oppimäärällä veikata, että lisää on tulossa.
Mutta se minusta ja oppivuosistani.
Nyt vietetään tämän kevään viimeisiä päiviä
ennen Suvivirttä (suvilaulua) ja Gaudeamus igituria.
Haluan toivottaa onnea kaikille uusille ylioppilaille,
ammatillisen tutkinnon suorittaneille, ysiluokkalaisille,
yläasteelle siirtyville (joiden en toivo lukevan tätä blogia..)
ja kaikille kouluvuotensa päättäville oppilaille!
Muistakaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella.
Paitsi ehkä ihan pikkasen silloin kun deadline on jo mennyt.
Jo joutui armas aika. Och samma på svenska.
Lisa-Marie
