IHAN SOIVA PELI

Tartu tiukasti hanuriin ja...
En kyllä yleensä tartu itseäni hanurista.
Enkä oikeastaan käy kiinni muidenkaan soittopeleihin,
paria poikkeustapausta lukuunottamatta.
Mutta yhteen asiaan on nyt pakko tarttua kuin hanuriin konsanaan.
Tässäkin kun tavallaan on kyse myös gluteus maximuksesta...

Edelleen yllätyn suuresti kun joku jaksaa taivastella treeni-intoani.
Milloin se on älytöntä, tarpeetonta, itsekästä, sairasta,
liikaa aikaa vievää, liikaa rahaa vievää ja niin edelleen.
En aio vetää tähän kateus-korttia, sillä en voi kuvitella,
että joku ihan oikeasti jaksaisi käyttää energiaansa
olemalla kateellinen jollekin toiselle.
Ja ihan rehellisyyden nimissä, ei minun elämässäni
mitään kadehdittavaa olisikaan.
Uskon, että näissä tapauksissa kyse on "vain" ihmisten
omasta mielipahasta, saamattomuudesta tai tietämättömyydestä.
Tai sitten toisilla on vain tuhottomasti
liikaa aikaa miettiä muiden tekemisiä.
Mene ja tiedä.

Jätän tässä nyt urheiluminäni taka-alalle ja suljen
tekstistäni pois kilpaurheilun.
Se maailma on vain jäävuoren huippu ja sitä kohti kaikkien
ei todellakaan kuulu edes tavoitella.

Minä treenaan ja pidän huolta kunnostani ensisijaisesti siksi,
että haluan ja pystyn siihen.
Minulla on toimiva keho ja tahdon sen pysyvän mahdollisimman toimintakykyisenä vielä vuosikymmeniä.
En pelkästään itseni, vaan myös perheeni vuoksi.
Arvostan sitä tosiasiaa, että saan herätä päiviini terveenä
-ainakin yleensä- ja tiedostan erittäin hyvin sen,
että kaikkien kohdalla näin ei ole.
Kunnioitan itseäni ja jos fyysinen hyvinvointi saa
minut onnellisemmaksi, niin pidän
takuuvarmasti myös siitä puolesta huolen.
Ainakin niin kauan kuin se minusta itsestäni
ja omasta kyvykkyydestäni on kiinni.

Fyysisen kehon lisäksi myös
henkinen puoleni huutaa aktiivista liikuntaa.
Suoraan sanottuna olen paljon mukavampi äiti, puoliso,
tytär ja ystävä kun saan päästellä höyryjä
(ja mielellään muutaman hikikarpalon) treenin parissa.
En kuitenkaan karju salilla perkeleitä, tunge vastaantulijoiden suuhun mankkua tai heittele suurieleisesti käsipainoja telineisiin.
Haluan ennemminkin rauhaa.
Painan napit korville ja uppoudun hetkeksi omaan maailmaani.
Henkireikä kuulostaa kliseeltä, mutta juuri sitä treeni minulle on.

Ei ole tuulesta temmattua höpinää puhua mielihyvästä, jota ainakin itse saan treenaamisen kautta.
En muista kertaa, jolloin en olisi lähtenyt salilta tyytyväisempänä kuin olen sinne mennyt.  
Hyvin harvat kerrat saavat euforiseen tilaan,
mutta ei niin ole tarkoitettukaan.
Kaikki huumaava on jossain vaiheessa tuhoisaa.
Tavalla tai toisella.

Treenaamisestani ei myöskään kärsi kukaan, uskokaa tai älkää.
Ei edes tällä hetkellä, vaikka vartaloni on kokenut viimeisten kuukausien aikana olomuodon muutoksen.
Kolmatta kertaa olen saanut kasattua vatsani kohdalle rantapallon,
ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen.
Kyllä.
Olen raskaana.
Olen siis ollut jo pidemmän aikaa ja keskivartalopainotteinen urakka alkaa olla viimeistelyjä vaille valmis.

Treeniä en kuitenkaan ole jättänyt tässäkään "tilassa".
En, vaikka monella tuntuukin olevan eriävä mielipiteensä asiasta.
Eihän tässä nyt hyvänen aika olekaan tarkoitus
vahdata rasvaprosenttia tai maksimoida lihaskasvua.
Tärkeintä on voida hyvin!
Uskallan väittää, että silloin myös tuleva pienokainen voi paremmin.
Ulkonäkö on sivuseikka, mutta en silti naisena pane pahakseni,
jos liikunnan ansiosta näytän terveemmältä, ja pakaran suunta on ennemmin kohti kainalokuoppaa kuin polvitaivetta.
Vaikka mistä minä mitään tiedän,
tämähän on minulle vasta kolmas kerta...

Raskausajasta tulisi nauttia, niin kuin elämästä yleensäkin.
Itse saan suurempaa nautintoa molemmista silloin,
kun voin tehdä sitä mistä oikeasti pidän.
Minulle yksi näistä asioista on treenaaminen, ja jatkan sitä vaikka en enää koskaan kilpailisi missään urheilulajissa.
Kaiken teen kuitenkin rantapallossani kasvavan asukin,
sekä kahden vanhemman lapseni ehdoilla.
Jos jokin asia ei tunnu hyvältä, niin jätän sen tekemättä.
Treenaan myös pallomahani kanssa tosissani,
mutta en kuitenkaan vakavasti.
Ja jos joku päivä saan ehdotuksen lounaalle tai
(pulla)kahville lähdöstä, niin tartun kernaasti tarjoukseen!
Treeni saa silloin jäädä enkä ota siitä mitään stressiä.

Kaikki eivät voi urheilla aktiivisesti raskausaikana
ja ymmärrän sen täysin.
Mutta jos terveydellistä syytä sitä vastaan ei ole,
suosittelen tekemään edes jotain pientä.
Se miten liikut tai treenaat ei ole olennaista, vaan se,
että et jää vain paikoillesi makaamaan.
Jos varovainenkin liikkuminen on pannassa,
niin tee jotain muuta mikä saa sinut iloiseksi ja tyytyväiseksi.
Kudo vaikka sukkaa tai leivo limppua!

Jos et tiedä miten voit harrastaa liikuntaa myös raskaana ollessasi, niin ota yhteyttä ammattilaiseen joka voi opastaa
terveellisellä tavalla alkuun.
Kuuntele kehoasi, kuuntele mieltäsi.
Tee sitä mikä tuntuu hyvältä.
Niin minäkin teen.

Katsokaas kun se tässä elämässä onkin pointtina.
Ei muiden miellyttäminen, vaan se, että on itse onnellinen.
En minäkään puutu jokaisen tekemiseen tai tekemättömyyteen,
joten ethän sinäkään minun.

Mä olen kuitenkin vielä ihan soiva peli, joten anna sen soida.

Lisa-Marie

          

Kiitos Sali82 ja MentorGym kun olette antaneet mahdollisuuden treenata ja olla just mä. :)

    

KEEP YOUR EYE ON THE PRIZE

Nordic Fitness Expo/ NWFC 2014 Tampereen karsinta.

Muutamia viikkoja sitten minulle lausuttiin kutakuinkin näin:
"Niin niin, kun sun täytyy olla aina paras."
Lausuja oli naamatuttu mieshenkilö, jonka kanssa olen sattunut joitain kertoja samaan hissiin mennessäni salille.
Itse olin ajatellut kertovani kyseiselle miehelle,
että pohdin vakavasti kevään kisoihin osallistumista.
Sitähän se kysyi.
Meinaan sitä, että koska kisaan seuraavan kerran.
En päässyt vastauksessani siihen kohtaan, missä olisin kertonut MIKSI valitsisin ennemmin viidennet kisat vuoden sisään,
kuin että vastaavasti viettäisin hieman vapaamman kevätkauden.
Sanani ja käteni (jolla piirsin jonkinnäköistä kuvitteellista aikajanaa) jäivät ilmaan, kun mies töksäytti lausahduksensa.
Sitten hissin ovi aukesi salille vievässä kerroksessa.
Minä, itseäni suurempi treenikassini, ja nuorempi lapseni
toisessa kainalossani roikkuen ängimme itsemme ulos hissistä.

Ööö...mitvit...siis...MITÄ?
Eihän kyse ole siitä.
Ei minun tarvitse olla aina paras.
Ei kaikessa edes voi olla aina paras.
Se ei ole esimerkiksi ainut syy miksi kilpailen.
Tottakai jokainen itseään kunnioittava urheilija haluaa menestyä kilpailuissa parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta matka parhaaksi voi sisältää monta opettavaista välietappia.
Pokaalit ja mitalit eivät ole ainoita palkintoja tällä tiellä.

Arkielämässä taas on turha kilpailla kenenkään muun kanssa.
Miksi ihmeessä pitäisi?
Toki jos koet pakottavaa tarvetta tehdä elämästäsi
kurjuutta ja kujanjuoksua, niin ole hyvä.
Mutta toisen onni ja menestys ei ole sinulta pois.
Kilpaile sitten ennemmin vaikka itseäsi vastaan.

Itse pyrin aina olemaan paras versio itsestäni.
Ihan jokaisella elämän osa-alueella.
Monesti vain toteutus on huomattavasti vaikeampaa kuin pyrkimys.
Mutta sen tavoitteen olen itselleni asettanut,
ja siitä yritän kovin pitää kiinni.
Entäs se palkinto?
No se on siinä, että olen itse tyytyväinen.

Hyvä, parempi, paras.
Vuosi sitten olin kisoissa "ihan hyvä."
Olin itse tyytyväinen siihen, mitä olin saanut aikaan.
Silloin se riitti.
Syksyllä olin jo parempi.
Olin tyytyväinen kehitykseen, mutta en sijoitukseen.
Mutta se oli sillä hetkellä parasta mitä pystyin itsestäni antamaan. 
Mutta kun tavoite on olla paras versio itsestään.
Seuraavalla kerralla haluan olla se versio.
My own Masterpiece.

Mitä sitten päätin kevään kisojen osalta?
Päätin osallistua.
Pidin kiinni alkuperäisestä kisasuunnitelmastani,
vaikka hetken olin jo aivan toista mieltä.
Onneksi minut hyvin tuntevat tietävät sen,
että olen suurimmaksi osaksi järjetön tunneihminen.
Jos nyt tuntuu siltä, että näin on tehtävä, niin sitten niin on tehtävä.
Senpä vuoksi palaan yleensä kaiken pohdinnan ja analysoinnin jälkeen siihen päätökseen, minkä olen tehnyt jo alussa.
Niin tälläkin kertaa.

Olin äärimmäisen tyytyväinen päätökseeni,
ja kaikkeen siihen mitä siitä seurasi.
Valitettavasti silmäni eivät olleet samaa mieltä.
Ne päättivät puolestani, että tämän naisen
paras kisaversio saa odotuttaa itseään,
ja kisoihin osallistuminen on pakko perua.
Yhä jatkuvan treenikiellon kanssa kun tuntuu olevan
mahdotonta kehittää unelmavartaloa.
Jännä juttu.
Onneksi sentään mielen treenaamiseen ei tarvita tohtorin lupaa,
ja silmät kiinni saa aivojumpasta aikaan parhaat tulokset.
Sillä tiellä jatkan nyt.

Tätä kaikkea silmällä pitäen:
"KEEP YOUR EYE ON THE PRIZE"
This means that you should keep your focus on achieving
a positive end result.

Nimenomaan.
Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Ei kun paras.
MUN paras!

Hyvää kevättä kaikille! Hymyillään kun tavataan. :)


Lisa-Marie